"Sometimes I cannot take this place. Sometimes it's my life I can't taste. Sometimes I cannot feel my face. You'll never see me fall from grace." -Korn-

 

 

Ystävät, kaverit, vänner, friends, kamut, hyvänpäiväntutut, te joita en edes kunnolla tunne.

 

Niin paljon kuin mie olen teiltä saanut, yhtä paljon olen koettanut teille antaa takaisin. Olen koettanut olla tukena kun olette menettäneet jotakin, pettyneet johonkin tai vain olleet muuten allapäin. Koettanut ymmärtää kun ette halua tulla häirityksi, tai kun haluatte sulkea vain kaiken ympäriltänne pois. Olen koettanut keksiä teidän kanssanne ratkaisuja niin parisuhdeongelmiin kuin koulutehtäviin, tavallisiin arkipäivän asioihin ja pienempiin tai suurempiin draamoihin. On ollut ilo ja kunnia päästä monen ihmisen luottamaksi, ja pitää salaisuuksia - suurempia tai pienempiä. Harva kuitenkin tällaista kunniatehtävää pääsee toteuttamaan - ainakaan niin monen ihmisen kanssa kuin mitä mie olen saanut tehdä.

 

Vielä lisäksi - miulla on kaikki hyvin. Mitään suurta draamaa ei ole tapahtunut, miulla menee tällä hetkellä yleisestiottaen hyvin ja kaikki on ok (kaikista tärkeintä - mie olen onnellinen!), mutta silti nyt tämä terapia-terapeutti-psykologi haluaa vähän höllätä. Mie olen ollut itekseni niin pitkään, että eihän miun elämän tarvinnut pyöriä kuin vain oman itseni ja toki muiden ympärillä - ei siinä ollut sisältöä niin paljoa etten olisi voinut ihan hyvin olla kuuntelemassa ja tukemassa jokaista tarpeen mukaan. Tai kertomassa missä luokassa mikäkin tunti pidetään. Mutta nyt miun elämässä on tapahtunut muutoksia, ja mie huomaan eläväni samalla lailla kuin silloin eläessäni yksin. Se ei ole toimivaa, enkä mie koe että se olisi miulle mitenkään helppoa. Siksipä sanoudun lähteväni omalle lomalle, edes henkiselle sellaiselle koska vuoden alusta pitäen en ole sanaa loma oikein kuullut. Tämä on tietysti osittain myös oma valintani, mutta tiedänpähän että en tee sitä samaa ainakaan hetkeen (ellei ole pakko).

 

Loppukuukauden ajan mie toivon kuulevani teiltä privaattiviesteissä, tekstareissa, Kikissä, WhatsAppissa, ihan missä vaan - jopa kasvotusten positiivisia ja mukavia juttuja mitä teille on tapahtunut. Mie jos kuka uskallan sanoa, että tiedän millaista on jäädä muhimaan vain niihin negatiivisiin ajatuksiin, ja unohtaa edes ne pienet, postiiviset jutut siun ympärillä. :) Niiden pienten postiivisten juttujen pariin on niin vaikea päästä uudestaan kiinni, että en toivo kenenkään kadottavan niistä yhtäkään. Keskittykää siis positiivisuuteen, muistakaa että loppujen lopuksi teillä on kaikki hyvin, ja teillä ei ole mitään hävittävää. :)

 

Syyskuun loppuun mennessä saan itselleni kerättyä taas uutta energiaa ja ladattua henkisiä akkujani, sitten voinkin taas aukaista "terapiapuljun" ja keskittyä syvällisempiinkin asioihin vaikka teekupin äärellä. :) Tämä ei nyt sitten tarkoita että yhtään negatiivista asiaa ei korviini saisi tulla - tietoisesti itse olen aikoinaan  ottanut tämän kuuntelijan roolin, ja siksi tämä tekstikin on kirjoitettu. Jos sinulla ei oikeasti ole ketään kuka kuuntelee, olen täällä.

 

MVH Elina

Hiljaisuus on ollut uskomattoman pitkä. Ensimmäistä kertaa ymmärrän sen, että ehkä sittenkin "vain omaksi iloksi" kirjoitettu blogi ehti jossain määrin muodostua myös yhdeksi informaatiokanavaksi jota kirjoitti sitten vain ja ainoastaan lopulta muille. Vaikka toinkin esille usein syviä tunteita ja tuntemuksia, en ikinä päästänyt teitä sinne aivan syvimmälle puolelle. Ajattelin tietysti, että tässäkin miun on pidettävä se oma muurini ylhäällä, vaikka blogista pitikin tulla sellainen paikka jossa miun muurit olisivat näkymättömiä ja murrettavissa yhdellä puhalluksella.

 

Ensimmäiseksi miun on kai ennen tätä tulevaa kirjoitusta pyydettävä anteeksi. Anteeksi sitä että olen ollut huonosti tavoitettavissa, välinpitämätön, kaukainen tai muutoin vain vaikea ihminen. Suuttunut, kimmastunut, tuohtunut, mököttänyt, itkenyt, herkistynyt. Tiedän että en saa pyytää anteeksi tunteitani, ja niin en teekkään. Haluan vain pyytää anteeksi niitä monenmonia tunteita joita olen aiheuttanut muille. Mitä tunteita ne sitten ovat olleet? En tiedä. Ehkä huolta, ehkä ihmetystä, ehkä jopa suuttumusta. Sitä mie en vain tosiaankaan voi tietää.

 

 

Toiseksi totean, että heitteleville mielialoilleni ei ole vain sen suurempaa syytä. Tai mie en ainakaan minkäänmoisen itsetutkiskelun kautta ole päässyt yhtään mihinkään tulokseen siitä "mikä miuta vaivaa". Ehkä tämä on vain jotain yleismaailmallista surua, ahdistuneisuutta, jotain jota ei voi sanoiksi pukea? Kesällä mie harvoin jaksan olla melankolinen, eteeni täytyy tulla joku aivan ns. "oikea" surun aihe, jotta mie jaksan vaipua siihen melankoliaan mikä miulle on olennaista kaikkina muina vuodenaikoina.

 

Ehkä tämä kesä onkin vain sitten erilainen. Mie olen äärimmäisen erilaisessa elämäntilanteessa omalla kummalla tavallani, ja ehkä viime kesän huonot, huonohkot - sanoisinko vaivaavat muistot eivät jätä rauhaan. Ne antavat vain tilaa sille, että tämän kesän ylivoimaisuutta miettiessäni en saa siitä kuitenkaan niin loistavaa ja ylivoimaista kuin se on jo tähän asti ollut. Tähän pätee vähän sama sääntö kuin viime vuotiseenkin juhannukseen - yksi ylivoimaisen huono ja pelottava juhannus tulee pilaamaan seuraavatkin kunnes keksin jotain uutta ja mukavaa jonka varjolla odottaa ja juhlia juhannusta ikäänkuin uudessa valossa.

 

Mie tunnen välillä olevani aivan täysin mitätön ja nolla, ja tuntuu kuin en olisi kellekkään tai millekkään mitään. Tiedän aivan hyvin, että tämä ei pidä paikkaansa mutta jotenkin miulla on vain sellaisia ylitsepääsemättömiä asioita joiden takia mie ajaudun aina silloin tällöin ja toisinaan miettimään asiaa vain ja ainoastaan tältä kantilta.

 

--------------------------------------------------------

 

Tämä oli blogikirjoitusteni luonnoksissa, ja pakko myöntää että minulla ei ole tämän kirjoittamisesta mitään muuta muistikuvaa kuin vain se, että kirjoitin tämän omalla sängylläni itkua pidätellen jonakin hämyisenä iltana tämän kevään aikana. Onnekseni, ONNEKSENI saan sanoa, että nyt nuo tunteet ovat jääneet aivan kokonaan taka-alalle.

 

Kyllä miulla on mielestäni edelleen anteeksipyydettävää ihmiseltä jos toiselta, enkä mene sitäkään kieltämään ettenkö olisi ollut äärimmäisen hankala ihminen. Mutta niin.

 

 

Kun miusta nyt vaan tuntuu siltä, että kaikki vaikea on vain selätetty, kaikki vaikea on jäänyt taakse. Miulla on vihdoinkin kaikki palaset loksahtaneet kohdalleen - neljän p*skavuoden jälkeen mie oikeasti tunnen eläväni onnellista elämää. Sellaista, jonkalaista miun olisi pitänyt elää jo aikoja sitten. Siitä asti kun lähdin kotipaikkakunnaltani opiskelemaan.

 

Miulla on oma poikaystävä, kissa, asunto jossa miun ei tarvitse ikinä enää olla yksin ja mikä tärkeintä - onnellinen, rakastava sydän.
 

 

 

Monet ovat jo ihmetelleet, minne Neljän Ruusun kappaleen mukaan nimetty blogini onkaan hävinnyt. Se hävisi monen erillisen, inhottavan ja keljun tapahtuman takia. Mutta ei huolta. Jokainen kommentti on tallessa, kuten myös tekstit.

 

Omalla tavallani jouduin siis ottamaan irtioton edellisestä blogimaailmasta ja bloggerista, ja näinollen siirtymään sitten kohti muita portaaleja joissa voisin olla totaalisesti oma itseni. Itse en todellakaan näe tekemisissäni mitään väärää edelleenkään, mutta tiedättekö, joskus on vain helpompaa tosiaan antaa edes hieman periksi jotta saisi taas omaa rauhaa. Onneksi nyt rauha näkyy tulleen edes hetkeksi aikaa ympäristööni.

 

 

Tulen tänne aina kirjoittelemaan vähän samaan malliin kuin edeltäväänkin blogiin, toivottavasti jatkamaan yhtä laadukkaiden (tai siis laaduttomien...) juttujen viljelemistä. Laittakaa tänne kommenttia, heittäkää ideoita. Täällä ollaan, vaikkakin eri nimellä. Mutta silti täällä. :)

 

// Efter några jättetråkiga händelser flyttade jag mitt förre blogg frän blogger till här, och nu hoppvist har jag en helt ny början. Jag ska blogga både på finska och svenska, mest finska men försöker också att göra ett litet översättningen alltid på svenska. :) Hoppas att ni gillar mitt blogg - lämna gärna kommenter! (och förlåt av mitt lite dåligt svenska, hoppas att det bara förbättrar sig!)

Ny blogg, nya saker. Nytt liv.